Viikkotehtävä 2 – Suunnittelualue?

Mielestäni on hyvin haasteellista pohtia, tulisiko suunnitelmani olla puolueeton yhteistä nykyisyyttä, tulevaisuutta ja sopua korostava sovinnon muistomerkki vai jokin, joka ottaisi kriittisemmin kantaa siihen kuinka sotaa on käsitelty Suomessa nyt sadan vuoden aikana.

Sodan kaikki osapuolet tekivät kuitenkin jostakin näkökulmasta katsoen väärin, sekä molemmat tekivät yleisesti katsoen hirveitä tekoja. Kuitenkin sodan käsitteleminen valtiollisella ja median tasolla on ollut nähdäkseni kovin epätasa-arvoista, ja koen että se ansaitsee kritiikkiä.

En myöskään oikeastaan näe, että sotaa ja sen kamalia tapahtumia voisi noin vain sopia tai sovittaa. Kuka niitä olisi edes enää sopimassa, kun ketään sodassa mukana ollutta ei ole enää edes elossa? Tuntuu siis hieman irralliselta, että lähtisin itse ulkopuolisena tekemään sovintoa riidassa, jota en kaikesta tutkimuksesta huolimatta tule koskaan ymmärtämään täysin tai myöskään luomaan samanlaista tunneyhteyttä siihen kuin sen eläneillä ihmisillä varmasti oli. Siksi olen pohtinut myös omaa oikeutustani tämän muistomerkin suunnittelemiseen.

Siten koen, että roolini olisi pikemminkin muistuttaa ihmisiä tapahtuneesta tavalla, joka saisi heidät parhaassa tapauksessa pohtimaan myös nykyisyyttä tavalla, joka saa näkemään sodan sekä sodasta puhumisen ja vaikenemisen vaikutuksen nykypäivään. Uskon myös, että monet Suomen sisällissotaan liittyvät teemat ovat näkyvät myös tänä päivänä sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Epätasa-arvoisuus ei ole valitettavasti hävinnyt Suomestakaan minnekään sadassa vuodessa, ja toisen osapuolen ymmärtäminen ei ole muuttunut täysin helpoksi sosiaalisen median myötäkään.

Yksi kysymys, jota olen myös miettinyt on se, että tulisiko muistomerkin sijoittua johonkin sodan tapahtumapaikkaan vai ottaa jokin täysin erillinen paikka, joka sopisi johonkin sodasta syntyvään teemaan. Sulattelen vielä ajatusta, vaikka intuitiivisesti koen, että johonkin sodasta irralliseen paikkaan suunnitteleminen voi tuntua helposti, no, irralliselta.

Koin helpoimmaksi aloittaa suunnittelualueen pohtimisen paikoista, jotka jollakin tavalla liittyvät itse sotaan, ja jotka myös itse tunnen. Olen asunut vain Lappeenrannassa ja Helsingissä, joten ne tuntuvat helpoimmilta kaupungeilta aloittaa tontin pohtiminen. Koen, että suunnittelualueen tontin valitseminen määrittää työtä hyvin paljon, joten päätin antaa työohjelmassani sille hieman lisäaikaa. Koen nimittäin, että muistomerkin paikkaan liittyy niin paljon merkityksiä, että se tuntuisi jopa määräävän työn muodon siinä raameissa, mitä itse haluan muistomerkin sanovan.

Mieleeni tuli jo aivan kurssin alussa Lappeenrannan Linnoituksen länsivallit, koska paikalla on traaginen menneisyys sisällissodan jälkeisenä vankileirinä, ja koska koen että se olisi vaikuttava paikka suuremmalle muistomerkille kuin mikä Linnoituksessa jo valmiiksi on. Toisaalta ajatukset, joita heräsi Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilla sekä kaupunkikävelyllä Helsingin keskustassa, ovat hyvin inspiroivia.

Kaupunkikävelyllä nousi esiin paljon mielenkiintoisia aiheita, jotka vaikuttivat sodan syntyyn ja joita voi myös liittää hyvin universaaliin ihmisten käyttäytymiseen ja tunteisiin epätasa-arvon tuntemuksista opportunismiin sekä niihin vaikuttaviin tilanteisiin. Esiin nousi monia ristiriitaisia kokemuksia sodasta, kuten monien ihmisten nälkä ja samanaikaiset rikkaiden yltäkylläiset pidot, erilaisten toimijoiden laajempi poliittisuus ja toisaalta tavallisen ihmisen kiinnostus vain lähipiirinsä toiminnasta.

Suomenlinnan intensiivipäivän luennoilta taas hätkähdyttävimpänä pidin punaisten ja valkoisten muistomerkkien historiaa Suomessa. Punaisten sotilaiden julkinen sureminen sekä punaiset muistomerkit olivat kiellettyjä Suomessa talvisotaan saakka. Edelleenkin valkoisten muistomerkkejä on Helsingin, Suomen pääkaupungin, keskustan merkittävillä paikoilla useita, ja punaisten muistomerkit ovat jossakin kaukana piilossa. Siten koen, että Helsingin keskustaan suunniteltu tätä nykytilaa uhmaava, tai vain eri lähtökohdista sotaa tarkasteleva, muistomerkki olisi tärkeä keskustelunavaus.

Tahtoisin kuitenkin tehdä muistomerkin, joka saisi kaikki ihmiset muistamaan ja ajattelemaan sisällissotaa ja Suomen nykytilaa eri tavoin, ja joka olisi suunnattu kaikille eikä vain punaisille uhreille. Tässä tehtävässä puolueettomuus on kuitenkin minulle vaikea sana, sillä en haluaisi olla puolueellinen, mutta en täysin puolueetonkaan. En halua siis valita kumpaakaan puolta, mutta haluaisin kritisoida tapaa, jolla joitakin osia sodasta on muistettu ja joitakin tarkoituksella haluttu unohtaa. Tähän tarkoitukseen jokin keskeinen paikka Helsingistä voisi olla paljon iskevämpi ja tarkoituksenmukaisempi kuin Lappeenrannan Linnoitus. Suunnittelualueen valinta taitaa siten riippua paljon siitä, minkä teeman haluan lopulta valita käsiteltäväkseni.

 

Lappeenranta: Linnoituksen vallit

http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/lpr_historia/artikkelit/PUNAISTEN_JA_VALKOISTEN_SOTA_artikkeli.htm

http://www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta=%27Lappeenranta%27

Olen Lappeenrannasta kotoisin, joten minulla on vahva henkilökohtainen side Lappeenrannan linnoitukseen ja sen valleihin. Tämä henkilökohtainen siteeni ei kuitenkaan ole koskaan liittynyt paikan historiaan sisällissodan paikkana. Viimeistään yläasteesta lähtien alue on tullut minulle hyvin tutuksi paikkana, jossa käydään piknikillä ja tavataan kavereita, ja siksi minulla liittyy paikaan paljon iloisia muistoja.

Kuitenkin sisällissodan aikana ja sen jälkeen Lappeenrannan linnoituksessa toimi hyvin tuhoisa valkoisten vankileiri, jossa oli noin 3000 punavankia, joista sotasurmatietokannan mukaan kuoli 682. Vankileiri perustettiin 26. huhtikuuta 1918 valkoisten valloitettua Lappeenranta. Teloituksia suoritettiin huhtiin lopulla ja toukokuun alussa linnoituksen valleilla. Vankileiri toimi 15. syyskuuta 1918 saakka.

Linnoituksessa on jo yksi punavankien muistomerkki. Vuonna 1980 pystytetty muistomerkki on Erkki Kannoston tekemä, ja se sijaitsee teloituspaikan lähellä nykyisen Etelä-Karjalan museon pääsisäänkäynnin vieressä. Muistomerkki on jokseenkin perinteinen: neliskanttinen veistos, jossa on kuvioita, jotka voi tulkita tikatuiksi arviksi tai luodinrei’iksi.

Mielestäni on mielenkiintoista, kuinka paikan käyttötarkoitus ja tunnelma on muuttunut aikojen saatossa. Karmeasta historiasta vankileirinä huolimatta alue on ollut useat viime vuodet paikkana erilaisille tapahtumille. Alueella vierailee paljon turisteja, piknik-väkeä sekä nuorisoa. Tuntuu, etten haluaisi täysin pilata alueella tänä päivänä olevaa iloista tunnelmaa virkistyskäytössä, mutta silti muistuttaa alueen synkästä historiasta vaikuttavalla tavalla. Siksi en välttämättä tekisi muistomerkkiä aivan linnoituksen keskeiselle paikalle, vaan länsivalleille, jotka tällä hetkellä eivät ole runsaassa käytössä mutta silti jokseenkin näkyvällä paikalla.

Linnoituksessa valmiiksi sijaitseva punavankien muistomerkki.

Helsinki: Katajanokka/Suomenlinna/Kauppatori/Esplanadin puisto

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/sisallissodan-taisteluiden-jalkeen-syntyi-vankileirien-saaristo

Toinen minulle tuttu sisällissodan paikka on Helsinki. Helsingissäkin toimi Lappeenrannan tapaan sisällissodan jälkeen valkoisten vankileiri. Helsingin vankileiri muodostui Suomenlinnan, Santahaminan, Isosaaren ja Katajanokan vankileireistä, ja se oli toiseksi suurin vankileiri Suomessa. Suomenlinnassa on jo valmiiksi vuonna 2004 Marja Kanervon tekemä vankileirin muistopaikka.

Kauppatori oli vankileirien kannalta hyvin oleellinen paikka, sillä sitä kautta kuljetettiin vankeja leireille. Kauppatori liittyy myös sodan aikaisiin tuonti- ja vientitoimituksiin.

Myös Esplanadinpuisto on sotaan liittyen mielenkiintoinen paikka Helsingin keskustassa. Samu Nyströmin kaupunkikävelyllä tuli ilmi, että useita Helsingin puistoissa alettiin viljelemään hyötykasveja sodan aikana, jotta ruokaa riittäisi ihmisille. Hienoa Esplanadin puistoa ei kuitenkaan suostuttu kokonaan muuttamaan hyötyviljelykäyttöön, vaikka sinne istutettiinkin pieni lanttupalsta symboliseen tarkoitukseen. Puiston viereisessä Kämp-hotellisssa kuitenkin saatettiin pitää yltäkylläisiä pitoja rikkaille, kun suuri osa kaupunkilaisista kärsi nälkää. Tämä ristiriita on mielenkiintoinen ja jotenkin absurdi, mutta samaan aikaan nähtävissä melkein joka paikassa tänäkin päivänä.

Helsinki: Mannerheimin ratsastajapatsas ja sen ympäristö

https://www.hamhelsinki.fi/sculpture/marsalkka-mannerheimin-ratsastajapatsas-aimo-tukiainen/

Carl Gustaf Emil Mannerheim on jopa yksi ristiriitaisimpia hahmoja Suomen historiassa. Mannerheim toimi sisällissodan aikaan valkoisten ylipäällikkönä 26. tammikuuta – 31. toukokuuta 1918, talvisodan aikaan Suomen puolustusvoimien ylipäällikkönä ja vuosina 1944-1946 Suomen tasavallan presidenttinä. Hän sai marsalkan arvonimen vuonna 1942. Mannerheimille on myönnetty useita kunnianosoituksia, mutta häntä on myös syytetty sotarikoksista (ei kuitenkaan oikeudenkäynnissä).

Suomen sisällissotaa ajatellen Mannerheimin ratsastajapatsas Helsingin keskustassa Kiasman vieressä herättää joissakin, myös minussa, ihmetystä. Mannerheimia esittävää patsasta alettiin suunnitella jo 1930-luvulla, mutta sen toteutti vasta vuonna 1960 Aimo Tukiainen voitetun kilpailun tuloksena. Mannerheim on kuvattu veistoksessa tarkoituksellisesti marsalkkana ja Suomen sankarina eikä valkoisten ylipäällikkönä. Kuitenkin pidän itse ongelmallisena jakaa kyseisenkin henkilön eri rooleja osiin. Jopa itse patsaassa lukee näkyvästi vuosiluvut 1867-1951, jotka viittaavat Mannerheimin koko elämään eikä vain hänen rooliinsa talvisodassa tai Suomen tasavallan presidenttinä.

Toukokuussa 1918 Helsingissä järjestettiin sisällissodan voiton kunniaksi suuri valkoisten voitonparaati, jossa Mannerheim ratsasti Helsingin keskustaan joukkojensa kärjessä. Mannerheimin patsaan sijoittuminen tähän voitonmarssin paikkaan antaa itsessään jo vahvan viestin. Myös patsaan jalustan massiivinen koko ja materiaali antavat viestin mahtavasta ja voittamattomasta henkilöstä, joka kuitenkin oli vahvasti poliittisesti puolueellinen sisällissodassa ja jopa antamassa teloituskäskyjä.

Minulla ei ole mitään yleisesti Mannerheimia esittäviä patsaita vastaan, mutta muun muassa tässä tapauksessa patsaan sijoittamisen ja detaljien suunnitteluun ei ole käytetty lainkaan herkkyyttä ymmärtää sen eri viestejä, ellei sitä ole tarkoituksellisesti suunniteltu hyvin provokatiiviseksi. Siksi yksi ajatukseni suunnittelualeesta olisi Helsingin keskustassa jossakin Mannerheimin ratsastajapatsaan liepeillä. Tälle alueelle tekemäni suunnitelman tarkoitus olisi kyseenalaistaa tämänkaltaisten symbolien käyttöä Suomen pääkaupungissa näinkin vahvasti historiaan ja politiikkaan sidotuilla paikoilla. Täytyy tosin tiedostaa, että on hyvin haastavaa tehdä tämänkaltainen suunnitelma tämänkaltaiseen paikkaan onnistuneesti ja käyttäen sen kaltaista herkkyyttä, joka mielestäni ratsastajapatsaasta tällä hetkellä puuttuu.

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Mitä, missä, milloin?

Huomasin, että varsinkin internetissä on jopa hieman niukasti tietoa Suomen sisällissodasta verrattuna muihin Suomen lähihistorian sotiin. Mielestäni on myös mielenkiintoista, että sisällissodasta tuntuu löytyvän melkein ainoastaan lähteitä, joissa kerrotaan vain tapahtumat ja faktat tai toisaalta täysin henkilökohtaisia kokemuksia, tulkintoja ja taideteoksia tapahtumista. Talvi- ja jatkosodasta kertovien suomalaisten lähteiden tietynlainen tarinallisuus puuttuu.

Huomasin myös epäileväni monien lähteiden puoluettomuutta. Vaikuttaako sisällissota edelleen Suomessa niin vahvasti, että monien on vaikea olla sympatisoimatta toista puolta enemmän kuin toista? Vai onko niin, että sota ei todellisuudessa ratkaissut alkuperäistä erimielisyyttä täysin vaan se on jäänyt jonnekin syvälle hautumaan useaksi sukupolveksi? Voi olla että kaikki tämä pohdinta on täysin ylitulkintaa, eikä mitkään poliittiset erimielisyydet katoa koskaan maan päältä. Kuitenkin monet asiat myös periytyvät, omaisuus ja käytösmallit, ehkä jopa katsantokannat ja mielipiteet.

Valkoisten voitosta huolimatta punaiset myöhemmin saivat paljon ennen sotaa vaatimiaan asioita, mm. toimivan sosiaaliturvajärjestelmän. Se ei tosin ollut niinkään sisällissodan syytä tai ansiota. Sen sijaan sodanjälkeinen punaisten kipeiden muistojen lakaiseminen maton alle sisällissodan jälkeisessä Suomessa on varmasti ollut vaikeaa monelle, eikä omaan oikeustajuunikaan tunnu reilulta. Kaikkien nykyisten tietojeni valossa minusta alkaa tuntua siltä, että puolueettomuus voi olla minulle suuri haaste.

Olen toisinaan huono muistamaan yksityiskohtia tai päivämääriä, joten pyrin usein muodostamaan jonkinlaisen kokonaiskuvan historiallisista aiheista. Tapahtumien ja faktojen lukeminen auttoi muodostamaan sodasta tätä kokonaiskuvaa, jonka päälle voin kasvattaa tieto- ja ymmärryspankkia entisestään. Vaikka tällä hetkellä tiedän sisällissodan tapahtumien kulusta enemmän kuin koskaa aiemmin, koen että tämän sodan syvällinen ymmärtäminen on minulla vasta alussa.

Päätin myös soittaa äidilleni kysyäkseni sukumme yhteyksistä sotaan. Tein sen ehkä sekä puhtaasta mielenkiinnosta että siksi, että halusin hakea jotakin henkilökohtaista samaistumispintaa sukumme historiasta. Kuten aiemmin kirjoitin, minulla ei ole koskaan ollut syvää henkilökohtaista sidettä sisällissotaan. Siksi en, ihme kyllä, ole ikinä tiennyt kuinka sisällissota vaikutti omaan sukuumme.

Olen aina kuvitellut syntyneeni arvomaailmaltaan punaiseen sukuun, mutta yllätyksekseni sain kuulla että melkeinpä koko äitini puoleinen suku oli valkoisten puolella sodan aikana. Sain myös tietää, että isoisoisäni ja hänen veljensä taistelivat sodassa eri puolilla. Olin hieman järkyttynyt tästä tiedosta, sillä aiemmin luulin että tämänkaltaiset tilanteet olisivat olleet vain voittajaosapuolen sepityksiä korostaakseen vastakkaisten osapuolten veljeyttä ja ystävyyttä ennen sotaa.

Puhuttuani äitini kanssa eri ihmisten motiiveista lähteä sodan eri puolille, koen ehkä hieman entistä paremmin ymmärtäväni ihmisten eri motiiveja sodan aikaan. Yritän myös entistä hanakammin pyrkiä siihen, etten tekisi jatkossa liian yksinkertaistavia johtopäätöksiä asioista, ja pyrin haastamaan myös omia katsantokantojani.

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment

Alku

Kurssin teemana oleva vuoden 1918 Suomen sisällissota on ollut jo vuosisadan hyvin herkkä aihe kotimaassamme. Tällä sodalla on useita nimityksiä, mutta olen päättänyt kutsua sitä oppimispäiväkirjassani sisällissodaksi, sillä koen sen kyseisen sodan nimityksistä neutraaleimmaksi, ja pyrin ainakin tämän kurssin alussa suhtautumaan sotaan mahdollisimman puolueettomasti. Sisällissota on myös jälkikäteen keinotekoisesti keksitty nimitys tälle sodalle, ja koen että se sopii minulle hyvin, sillä tarkastelen itsekin sodan tapahtumia ja kokemuksia jälkikäteen nykypäivästä käsin.

Kurssista kuultuani heti ensimmäiseksi ajattelin, että olisi hyvin mielenkiintoista päästä suunnittelemaan paikkaa, jossa pääsisi perehtymään vahvasti tähän historialliseen aiheeseen sekä eläytymään sen ajan ihmisiin vahvasti. Tarkemmin ajateltuani tajusin kuitenkin, ettei minulla ole koskaan aiemmin ollut suurta henkilökohtaista sidettä Suomen sisällissotaan.

En tiedä johtuuko se sukupuolvien takaisten muistojen kipeydestä vai sodan poliittisista yhteyksistä, jotka ovat näkyvissä vielä tänäkin päivänä, mutta muistelisin, että koulussakaan meille ei kerrottu Suomen sisällissodasta muuta kuin perusasetelma. On siis mielenkiintoista pohtia, kuinka pystyisi luomaan sellaisen siteen sisällissotaan, jotta saisi synnytettyä uskottavan ja jopa vaikuttavan muistomerkin sille vaikuttamatta teennäiseltä, vaikka tällaista suhdetta ei aiemmin olisi ollut.

Uskon, että jonkin tapahtuman ymmärtämisen saavuttamiseen tarvitsee sekä tietää faktat että olla herkkänä eri ihmisten kokemuksille. Siksi on hyvä, että niihin molempiin kannustetaan kurssilla, ja yritän jatkaa sisällissodan tutkimista mahdollisimman paljon sekä historiallisten teoksien että taiteen kautta läpi koko kurssin.

Mielestäni on hyvin innostavaa, että kurssin työ on erittäin vapaa ja hyvin eri tavalla taiteellinen kuin aiemmat suunnittelemani kurssityöt viime vuosilta. Tämä vapaus ja taiteellisuus ovat kuitenkin samalla myös suuria haasteita, sillä tiukemmat ääriviivat tuovat tiettyä turvaa ja ohjeistusta suunnitteluun. Kurssin aihepiiri on myös arkuutensa takia hyvin haasteellinen, sillä mielestäni on tärkeää miettiä kuinka saavuttaa vaikuttava ja ajatuksellinen lopputulos ilman että varsinkaan tahattomasti loukkaisi ketään.

Oma pääaineeni on arkkitehtuuri, joten on hieman jännittävää astua pitkästä aikaa maisema-arkkitehtuurin maailmaan näinkin haastavan aiheen parissa. Uskon kuitenkin, että tämänkaltaisessa perehtymistä ja eläytymistä vaativassa tehtävässä prosessi on alasta riippumatta sama. Joudun kuitenkin todennäköisesti tekemään enemmän töitä tiettyjen suunnitelman yksityiskohtien kanssa, jotka saattavat olla muille helpompia.

Tavoitteeni kurssille on oppia tulkitsemaan historian tapahtumia ja ihmisten kokemuksia sekä välittämään ne muille tilojen, tunnelmien ja maiseman keinoin tavalla, joka tuntuu merkitykselliseltä. On sekä haastavaa että mielenkiintoista tutkia eri tapoja toteuttaa vaikuttava muistomerkki, joka ei välttämättä ota perinteistä muotoa pelkkänä patsaana tai laattana. Haluan myös oppia lisää maisema-arkkitehtuurin mahdollisuuksista, sillä olen kiinnostunut arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin yhteyksistä toisiinsa. Toivon myös pystyväni edelleen kehittämään esitystekniikkaani.

 

 

Posted by Raisa

Uncategorized - Leave a comment