1918 sotakurssi päättyi joulurauhaan

Huomaan blogikirjoitusten jääneen loppuvaiheessa suunnittelutyöpuristuksen alle ja nyt tulisi rutistaa ajatuksia kasaan kurssin jo päätyttyä.

Pääsin osallistumaan loppukritiikkiin vain sen ensimmäiselle tunnille, jonka aikana sain itse opponoida Kain työn sekä kuulla Elkan opponoinnin omasta työstäni. Arvostan paljon mahdollisuutta näihin kumpaankin. Koska kaikkien muiden töiden kritiikki ja opponoinnit jäivät minulta kuulematta, tein kirjalliset opponoinnit korvaukseksi poissaolostani Minna-Marin ja Lauran yhteisestä työstä sekä Elkan ja Essin yksilötöistä. Eipä itsenäinen opponointi korvaa sitä kaikkea mitä oppii muiden töitä ja niiden arviointia kuunnellessa sekä keskusteluun osallistumisesta, mutta näillä mentiin. Kurssi oli niin mielenkiintoinen aihealueeltaan, että lukuun ottamatta huonosti suunniteltua joululomalle lähtöä, kuuntelin ja osallistuin luennoille ja kritiikkitilaisuuksiin kaikki aistit valppaana imien tietoa ja uutta oppia itseeni.

Muutaman kerran sain herätellä itseäni siitä, että olen opiskelemassa maisema-arkkitehtuuria enkä sotahistoriaa, sen verran mennessään tuo aihe-alue minua vei. Joudun myöntämään, että oma tietämykseni vuoden 1918 tapahtumista ennen kurssia oli hyvinkin keskinkertaista peruskoulun ja lukion oppimäärään pohjautuvaa. Jos prosentuaalisesti havainnollistaisin kurssin aihepiirin taustatietoon perehtymistäni suhteessa suunnitteluratkaisuihin keskittymiseen oppimani tiedon valossa, sanoisin prosenttiosuusien olevan jopa luokkaa 70/30. En siis lainkaan yllättynyt, kun sain kritiikkiä juuri työni maisema-arkkitehtonisesti köyhiksi jääneistä ratkaisuista. Toisaalta koen, että yhtään vähempääkään en olisi voinut taustaan tutustumiseen käyttää, voidakseni toimia suunnittelijana vuoden 18 tapahtumien muistolle.

Viimeistä kritiikkitilaisuutta edeltänyt töiden esittelytilaisuus vieraille oli tietenkin mielenkiintoinen sillä silloin sai tutustua kaikkien töihin jokaisen esitettelemänä ja kurssin ulkopuolisten mielipiteitä niistä. Ongelmaksi koitui vieraiden vähyys ja etenkin loppua kohden heidän väheneminen siten, että meille viimeisille oli enää yksi henkilö antamassa mielipiteitään. Toisaalta vieraiden määrää isompi ongelma oli koko kurssin aikana esille tullut ryhmäkoon haaste. Koen, että vastaavanlaisella kurssilla voisi olla maksimissaan 10 työtä, joista osa voisi toki olla paritöinä tehtyjä.

Ajattelin opponoida seuraavaksi oman työni. Tämä on itselleni selkein tapa käydä kurssiprosessia ja oppimaani läpi reflektoiden samalla omaa työtäni myös suhteessa toisten töihin.

Aiheen / kohteen valinta

Kun kurssi alkoi ajattelin, että teen työn kohteesta, jossa olisi jotakin tuttua esimerkiksi maantieteellisellä sijainnillaan tai henkilökohtaisesti läheisestä aihepiiristä kuten lapset, joiden kärsimyksiin minun olisi äitinä helppo samaistua. Varsinaisesti kumpikaan ei kuitenkaan toteutunut sillä innostuin Ranjan esittelemästä Kalevankankaan alueesta ja kohteen valintani olikin tämän jälkeen sinetöity paikkaan, jota en aikaisemmin tuntenut. Tämä oli hyvä myös oppimistavoitteitteni kannalta sillä halusin suunnitella laaja-alaisen kokonaisuuden, jota en aikaisemmassa työelämässäni ole juuri lainkaan tehnyt. Lapset pääsivät mukaan työni lopputulemaan, jossa suunnittelin kaikille avoimen leikki- ja liikuntapainoitteisen puiston ikää, sukupuolta, vakaumusta tai sitoumusta katsomatta.

Onnistuin suunnittelukohteen valinnassa mielestäni hyvin sillä Kalevankangas oli merkittävä ja vaiheikas sodan tapahtumapaikkana ja se on poikkeuksellisen kaunista seutua tänä päivänäkin. Aiheena  työssäni oli tutustuttaa itseni ja kuulija sodan tapahtumia edeltävään aikaan, itse sodan kauheuksiin ja tämän jälkeen hiljaiseen eheytymiseen ja nykypäivän kiitollisuuteen siitä mitä olemme yhteiskuntana rakentaneet ja saavuttaneet. Maiseman jakaminen aikajanallisesti näihin neljään teemaan sadan vuoden ajanjaksolla oli mielestäni oivallista ja Kalevankankaan hautausmaa ja sen läheinen maasto ja maisemat mahdollistivat sen hyvin. Oli hienoa, että aiheet ja kohteet sai valita itse ja niitä tulikin komea kirjo eri teemoista ja eri paikkakunnilta. Ilman kanssakurssilaisten töitä ja niiden kautta oppimista kurssi ja oma oppimisprosessini olisivat jääneet torsoiksi.

Työn rajaus ja tavoitteiden asettelu

Vaikka itse Kalevankangas paikkana annettiin minulle kuin tarjottuna, tein työstä oman näköiseni tutustuen maastoon kahdella pitkällä kävelykierroksella ja tutustuen alueeseen kartta-aineistojen avulla, jonka jälkeen rajasin suunnittelualueen nauhamaiseksi puistokokonaisuudeksi hautausmaalta harjun eteläreunaa pitkin kohti itää. Vaikka kohde oli Tampereen Kalevankankaalla, paikalla jossa käytiin mm. yksi sisällissodan verisimmistä yhden päivän taisteluista Kiirastorstaina 1918, on työni tavoitteena ollut koko se 100 vuoden matka, mikä on käyty ajasta ennen sisällissotaa aina tähän päivään saakka. Tämä ajatus oli minulla selvänä koko ajan ja olen tyytyväinen tehtävän rajaukseeni. Pitkin syksyä tavoitteeni toki jalostui ja kehittyi sitä mukaan kun opin ja ymmärsin aihealueesta enemmän.

Perehtyneisyys

Koko syksyni on ollut vahvasti sisällissotapainoitteinen tämän kurssin myötä. En muista milloin olisin uppoutunut johonkin näin syvästi ahmien tietoa ja ollen aiheesta aidosti näin kiinnostunut. Koen, että yleissivistykseni on kasvanut paljon niin historiasta kuin taiteen tekemisestä ja historian muistamisestakin.

Voin rehellisesti olla tyytyväinen siihen, että työssäni näkyy perehtyneisyys siitä mitä Suomessa tapahtui sata vuotta sitten, mitä siitä seurasi ja millainen matka on ollut tähän päivään asti. Luin paljon koko syksyn aikana, enkä muistakaan lukenut koskaan näin paljon näin lyhyessä ajassa. Lukemalla syvennyin aiheeseen faktoina kahlaamalla aluksi netistä tietoa ja keskustelemalla sukulaisteni ja sotahistoriaa opiskelleen mieheni kanssa. Tositapahtumiin uppouduin myös Tuulikki Pekkalaisen ”Lapset sodassa” teosta tutkimalla. Kirjastossa käteeni sattui myös teos ”Kuriton kansa, Poliittinen mielikuvitus vuoden 1905 suurlakon ajan Suomesta”, joka perehdytti eläväisesti ymmärtämään ajan ihmisiä ja yhteiskuntaa, jossa he elivät. Eläydyin toisaalta ihmisten omakohtaisiin tarinoihin vuodelta 1918 lukemalla osin tositapahtumapohjaisia, osin täysin fiktiivisiä teoksia, kuten ennakkotehtävänä lukemani Antti Tuurin ”Kylmien Kyytimies” sekä Pirjo ”Tuomisen Itkevät syvät vedet”. Kohdennetusti Tampereen tapahtumiin tutustuin lukemalla Oiva Paloheimon vahvasti omaelämäkerrallisen romaanin ”Levoton lapsuus”. Kohdennettua tietoa sain myös lukemalla tietokirjamaisen Voitto Silferbergin ”Kalevankangas” historiikin Kalevankankaan hautausmaasta.

Ikään kuin ohi aiheen, mutta laajemmin ajateltuna ei kuitenkaan, luin iltalukemisena loppuun edellisenä jouluna isältäni saaman romaanin ”Sodassa ja rakkaudessa”, joka kertoo toisen maailman sodan ajan Lontoon sota-ajan ihmisten rohkeudesta, rakkaudesta ja sodan mielettömyydestä. Myös ”ohi aiheen” kategorian Hanneriina Moisseisen ”Kannas”, oli mieltä ja silmiä avartava sarjakuvana toteutettu kaunis teos Karjalan taakse jättämisestä.

Kanssaopiskelijoiden perehtyneisyydestä minulle jäi erityisen vaikuttavasti mieleen Minna-Marin ja Lauran työ sekä Jaken työ. Heidän eheistä töistään näkyi alusta loppuun saakka sodan tematiikkaan tarkasti tutustuminen, mikä oli todella vakuuttavaa näinkin lyhyessä ajassa.

Aiheen käsittely 

Työni on puistokokonaisuus Kalevankankaalla ja sodan muistaminen tapahtuu matkana puiston halki. Näin ollen työni idea tukee hyvin tehtävänasetteluna muistamista maisemassa ja omia tavoitteitani tehdä aikaisempia suunnitelmiani laaja-alaisempi suunnitelma niin fyysisiltä mitoiltaan kuin henkiseltä haastavuudeltaankin.

Työn taiteellinen / maisema-arkkitehtoninen taso

Tämä on kohta, josta olin hyvin itsekriittinen pitkin kurssia eikä se helpottanut työn edetessä kohti loppua. Samasta syystä sain kritiikkiä myös muilta opiskelijoilta sekä ohjaajilta. Löysin mielestäni maisemasta hienosti eri ajanjaksoja kuvaavat kohdat reitiltä, mutta niiden tuominen kulkijan tietoisuuteen olikin yllättävän vaikeaa. Maiseman valmiit elementit kuten hautausmaan portti, korkea muuri, jyrkkä rinne ja kaunis harjumetsä olivat itsessään niin vaikuttavia, että koin vaikeaksi tuoda reitille mitään rakennettua. Toisaalta kaikki muut ratkaisut ovat mielestäni paikalleen hyvin sopivia ja ideaani vahvistavia ratkaisuja paitsi sota-aikaa kuvaava muuri, siihen poltetut kirjaimet ja maahan liian hennosti asetellut rautaromut. Uskon, että jos olisin pohtinut kyseistä kohtaa kauemmin ja löytänyt tähän vaikuttavamman idean suunnitelman pohjaksi, olisi koko matka maisemassa ollut huomattavasti eheämpi. Olihan nyt arkkitehtonisesti kaikkein ontuvin ratkaisuni juuri päätapahtuma eli vuoden 1918 sisällissodan kuvaus.

Peilasin omaa työtäni esimerkiksi Emilian tekemään puistosuunnitelmaan niin ikään Tampereelle. Hän onnistui tekemään rohkeasti näyttävän muistoteoksen silti puiston nykytilaa juuri muuttamatta.

Työn esitystapa, havainnollisuus ja ymmärrettävyys

Onnistuin työn esitystavassa mielestäni kokonaisuutena oikein hyvin. Kokosin työn powerpointissa ja ymmärtääkseni työtäni oli helppoa ja loogista seurata. Havainnekuvat tuottivat minulle vaikeuksia, sillä en ole mikään mallintamistaituri ja käytinkin paljon aikaa työssäni esitettyihin ideoitani havainnollistaviin kuviin, vaikka ne eivät lopputulokseltaan siltä varmasti näytä. Koen kuitenkin tämän kurssin myötä oppineeni myös havainnollistamisesta etenkin toisten töiden kautta ja etenkin siitä, kuinka vähäeleisesti idean voi tuoda esille hyvinkin uskottavasti. Tästä esimerkkeinä Maijan Näkymättömän puiston maasta nouseva höyry ja Elkan Kaasikkopuut. Yksinkertaista, mutta vaikuttavaa. Yhtään vähättelemättä Juhanan upeita sketch upilla ja photosopilla tehtyjä korkeatasoisia mallinnuksia.

 Kokonaisvaikutelma omasta työstäni ja kurssin lopputulema

Työn laajuus oli kuin harkittu kompastuskiveni. Halusin tehdä laajan suunnitelman, mutta aika ei riittänyt viemään kokonaisuutta maaliin riittävän korkeatasoisesti. Olen silti erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Kuten sanoin jo aikaisemmin työ vei mukanaan, opin erittäin paljon ja perehdyin aihealueen taustaan huolella. Ironista on, että nyt kurssin päätyttyä tuntuu, että olen saanut riittävästi tietotaitoa aihe-alueesta ja olisin valmis aloittamaan varsinaisen suunnittelutyön. Jatkojalostuksena suunnitelmaani kierrättäisin reitin Kalevankankaan ympäri siten, että matka kulkisi takaisin harjun pohjoispuolta siellä sijainneen vankileirialueen läpi päätyen hautausmaan pääportille. Uskoisin olevani varmempi ja rohkeampi suunnitteluratkaisuissani ja tästä kunnia jälleen kerran muiden töille, yhteisille palaute- ja kritiikkitilaisuuksille ja niiden kautta saadulle opille.

Hieno kurssi kaiken kaikkiaan ja erittäin tehokas studiostartti juuri alkavalle viimeiselle ja samalla hyvin intensiiviselle opintovuodelleni Aallossa. Tämän kurssin vaikean tematiikan jälkeen olen luottavaisempi suunnittelijana ja omaan valmiuksia ryhtyä hyvinkin erilaisiin suunnittelutehtäviin. Kiitos ja kumarrus.

Vastaa