Pohdintaa suunnitteluaiheesta ja suunnittelukohteen valinnasta

Suunnittelun aihealueina minua kiinnostaa sodasta eheytyminen ja sovinto sekä sodan välilliset kärsijät.

Sotaa ei käyty vain rintamilla vaan kumpikin osapuoli syyllistyivät siviilien murhiin ja terroriin. Sodan jälkeistä katkeruutta kuvaa hyvin myös se, kuinka monia tuhansia vankeja kuoli vankileireillä pitkään vielä sodan jälkeenkin. Voiko anteeksi antaa, kuka pyytää anteeksi ja keneltä? Entä jos unohdetaan maan kahtiajako ja annetaan anteeksi yhdessä. Onko se mahdollista? Onko maisema-arkkitehtuurin keinoin mahdollista luoda paikka, joka helpottaisi anteeksiantoa ja vahvistaisi yhteenkuuluvuutta?

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/sovinto-jaa-haaveeksi-puhunko-siis-jatkossakin-lahtareista-ja-luokkasodasta-200843134/

Sotaleskien ja heidän lastensa kohtalo koskettaa aivan erityisesti. Väkivallat ja vihan lietsonta loivat pelon ja epävarmuuden ilmapiiriä kaikkialle. Millaista sota oli kotiin jääneille, kuinka lapset kokivat sodan? Monet piileskelivät ja suojautuivat viikkokausiksi sodalta kellareihin, pesutupiin ja talon kivijalkoihin. Sodassa kaatuneiden ruumiita pengottiin etsiäkseen omaisia naisten ja lasten voimin. Lapset kopeloivat taskut kolikoista, veivät kellot kädestä ja kengätkin jalasta. Moraalitonta tai ei, surullista ennen kaikkea. Tarpeellista joka tapauksessa elämässä selviytyäkseen.

Sodasta jäi 20 000 lasta sotaorvoksi menettäen joko toisen tai molemmat huoltajansa eikä olot lastenkodeissa olleet helpot. Lapsia myös siirrettiin perheistä toiseen ja pompoteltiin kunnasta toiseen.

https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2454583

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/15/sotalesket-olivat-sodan-hiljaisia-jalkitaistelijoita

Suunnittelualue vaihtoehtoja:

  • Helsinki – Vanha kauppahalli, leipäjonot
  • Helsinki – Kauppatorin satama-alue, toivon ja epätoivon satama

Ylläoleviin voisi jotenkin yhdistää Tähtitorninmäen ja siellä odotetun viljalaivan saapumisen

  • Tampere – Sovinnon puisto.

Professori Ranja Hautamäki kertoi meille Kauppakorkealla pitämässään esityksessään Tampereen nimenneen metsäisen harjualeen Sovinnonpuistoksi vailla mitään suunnitelmaa puiston toteuttamisesta. Hän totesi paikan suorastaan huutavan tekijää. Tämän kohteen käsittelyssä voisin yhdistää sovinnon teeman ja konkreettisen puiston suunnittelun.

Presidentti Sauli Niinistö vieraili Tampereella 4.4.2018 ja piti luennon ”Sodasta sovintoon” kunnioittaen Suomen sisällissodan muistovuotta:

Suomenlinnassa syventymässä

Kurssin toisella luentokerralla pääsimme syventymään vuoden 1918 tapahtumiin intensiivisillä luennoilla Suomenlinnassa. Sijaintina historiaa huokuva Suomenlinna tarjosi mitä sopivimmat puitteet aiheen käsittelylle – olihan saarella pidetty sisällissodan toiseksi suurinta, pahimmillaan yli 8000 punaisen sotavangin leiriä.

Laivan saavuttua satamaan saimme tehtäväksemme etsiä sotavankien muistoksi julkaistun maamuistomerkin. Kallioon kaiverretut vuosiluvut ja näiden päältä virtaava vesi muistuttavat ohikulkevaa tapahtumista ja vuosien vierimisestä tapahtumien jälkeen. Teos on ymmärrettävästi aiheuttanut keskustelua sen vaatimattomuudesta ja arvokkuudesta. Vaikka teos ei ole kalliisti rakennettu ja näyttävästi esiin nostettu, on sen symboliikka hiljentymisen paikkana mielestäni onnistunut. Jo sijainti saarella on itsessään arvokas ja teoksessa käytettyjen luonnonmateriaalit graniitti, vesi ja sammal ovat omiaan hiljaisen muistomerkin aineksiksi.

Kruunulinna –rakennuksen komeaan Paarlasti -luentosaliin saimme vieraiksemme sotahistorian asiantuntijoita Helsingin yliopistolta. Luennon aloitti professori Juha Siltala lähes hypnoottisella tarinan kerronnallaan sisällissodan psykohistoriasta eli sodan taustalla piilleistä motiiveista. Luento sai minut hiukan ymmärtämään sitä, kuinka monivaiheinen tapahtumien sekamelska se olikaan, jossa ihmiset alkoivat tappaa toisiaan eläimellisen raa’asti sata vuotta sitten täällä meillä, kotona, Suomessa. Toisaalta luento aiheutti valtavan tiedonjanon ja huolen siitä, kuinka voin käsitellä aihetta suunnittelijana näin lyhyellä ja pintapuolisella historian tuntemuksella. Koitan kuitenkin kiteyttää oppimaani.

Työläiset olivat tyytymättömiä oloihinsa tilallisten ja porvareiden määräntävallassa. Niin kuolleisuus kuin syntyvyyskin olivat suurta ja elintarvikkeista oli pulaa. Kansa eli kädestä suuhun luokkavallan jyllätessä ja pitäessä huolta tiloihin kohdistuvista omistusoikeuksista vailla elintarvikesäännöstelyä. Demokratia ja äänioikeus jakaantuivat varallisuuden mukaan. Kansallislakon puitteissa käsitelty maattomien kysymys äänioikeudesta ei edistynyt lainkaan eikä työaikalakia syntynyt. Palkansaaja ei saanut palkallaan enää leipää, samalla tilanteesta hyötyen ne, joilla oli jotakin myydä kuten elintarvikkeita tai sotaväkeä. Näistä esimerkkinä meijeritalouden hyötyminen myymällä voita venäjälle ja tästä aiheutunut voimellakka. Sota alkoi vähitellen kunnallisena valtataisteluna ja ruokajakelun puolustuksena.

Sodan taustasyyt ja sattumat olivat yhtä lailla myös ulkopoliittiset. Venäjän Tsaari kaatui ensimmäisen maailman sodan seurauksena 1917 ja kaikki oli Suomessa mahdollista. Sosiaalidemokraattinen ylivoima hallituksessa sai kansan enemmistön uskomaan siihen, että vihdoin saataisiin halutut uudistukset kuten työaikalaki ja ruoanjakelusääntely. Porvarit eivät halunneet rajoittaa isäntävaltaa ja maa jakautui kahtia.

Sotaan ryhtyivät tavalliset kansalaiset, joita kokosi punainen kaarti ja valkoisten suojelusjoukot. Punakaarti oli myös mahdottomalta tuntuneen työllisyyden tae eikä siinä enää kysytty omaa aatetta tai moraalia kaartin joukkoihin liittyessä. Juha Silta sanoi ihmisten ryhtyvät järjettömään päästäkseen pälkähästä, kunhan ahdistus vain loppuisi ja päästäisiin edes jonkinlaiseen ratkaisuun. Tämä lause jäi soimaan mieleeni ja näen lauseessa vastausta siihen miksi niin moni lähti taistelemaan ja tappamaan. Oli tehtävä jotakin, mitä vaan ja joukon mukana.

 

Dosentit Tuomas Tepora ja Ulla Maija Pelkonen kävivät kattavasti läpi Suomen sisällissotaan liittyviä muistomerkkejä ja näiden tarinoita aina sodan päättymisestä nykypäivään. Huomattavaa muistomerkkien pystytyksessä oli se, kuinka alkuun Suomen kartalla oli vain valkoisten voittajien muistomerkkejä ja punaisten muistaminen oli kiellettyä. Vuoteen 1929 mennessä valkoisten muistomerkkejä oli jo yli 300 kun punaisten muistomerkkejä vain 15. Punaisten muistomerkit olivat hiljaisia muistamisen paikkoja, kiviin ja puihin hakattuja ristejä unohdetussa maisemassa. Tämä tieto selitti itselleni myös Suomenlinnan punaisten sotavankien kunniaksi kallioon kaiverrettua luonnon muistomerkkiä.

40-luvulla alettiin hiljalleen hyväksyä myös punaisten menetykset ja ryhdyttiin jakamaan sotaleskikorvauksia, annettiin apua hautojen kunnostamiseen ja maksettiin sotainvalideille eläkettä. 1940 luvulta vuoteen 1958 pystytettiin yhteensä 120 punaisten muistomerkkiä.

Muistomerkkien neutraalius yhteisen historiamme muistoksi on tästä huolimatta nykypäivänäkin ongelmallinen. Tästä kertoo muun muassa Tampereelle pystytetyn Mannerheimin patsaan säännöllinen sotkeminen. Yhteisiä muistomerkkejä tapahtuma vuodesta on pystytetty vasta 2000 luvulla.

Peltosen mukaan sodan syvä jälki on surua, ahdistusta, tunteita menetyksestä ja menetyksen uhasta sekä pelkoa uudesta sodasta.  Yhteiskuntamme muokkaa muistia ja vuoden 1918 tapahtumat maisemassa ovat alttiita katoamiselle. Unohtamisen politiikka on ollut voittajapuolelta omien pahuuksien unohtamista ja anteeksiantoa sekä toisaalta toisen puolen armahtamista ilman anteeksipyyntöä. Passiivinen sovinto kansamme kesken on tehty menemällä yhteiskunnassa eteenpäin. Silti voitto yhteistä vihollista kohtaan, itsenäisyyden juhliminen ja yhteiskunnan kehitys eivät ole täysin poistaneet sodan jättämää haavaa yhteiskunnassamme.

Luentojen jälkeen olen pohtinut suunnittelutyön aihetta ja sodan jälki nykypäivänä 100 vuotta tapahtumien jälkeen kiinnostaa minua. Voiko lopullista sovintoa tehdä, onko tehtyjä tekoja mahdollista pyytää anteeksi, saako ne anteeksi niin, että tapahtumat olisivat anteeksiannettu ja sen merkiksi voisimme pystyttää yhteisen sovinnon merkin.

Kuvan lähde: https://mielenihmeet.fi/anteeksianto-vapauttaa-menneesta-ja-auttaa-jatkamaan-eteenpain/

Kurssin alku

Erityisympäristöjen suunnittelu on ensimmäinen studio kurssini maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelmassa.  Kurssin esittelystä mainittiin kurssin nimen olevan hiukan harhaanjohtava, sillä kaikki maisemat ovat omalla tavallaan erityisiä. Hetken pohdittuani olen samaa mieltä siitä, ettei maisemia voi arvottaa erityiseksi tai vähemmän erityiseksi. Kyse on siitä, kuka ja kuinka maisema koetaan. Joku voi kokea erityiseksi maisemaksi lapsuuden maiseman leikkipuistoineen ja peltoineen, toinen taas pitkälle rakennetun kaupunkiaukion monitahoisine elementteineen. Studiokurssina erityisympäristöjen suunnittelu tarkoittaa kuitenkin perehtymistä erityistä asiantuntemusta vaativaan suunnittelutehtävään, mutta kohteet voivat olla hyvinkin erilaisia.

Tällä kurssilla erityiseksi suunnittelukohteen tekee sen historia. Aihepiirinä on paikat ja maisemat, jotka liittyvät vuoden 1918 dramaattisiin ja traumaattisiin sodan tapahtumiin. Onko mahdollista tarkastella sotaa ja sen kauheuksia, ihmiskohtaloita ja sukupolvien yli kestävää ahdistusta maisema-arkkitehtuurin keinoin? Unohtamisen ja sovittamisen käsittelyä rakennetusta ympäristössä ja maisemassa. Aihe on kiinnostava ja odotan paljon tapahtumapaikkojen esittelystä niin luentojen kuin kohdekävelyidenkin muodossa. Uskon löytäväni kohteen, joka herättää minussa tunteita ja houkuttelee syventymään tapahtumiin ja paikan luonteeseen tarkemmin. Se on kohde, josta tulen suunnittelutyöni tekemään tälle kurssille.

Lukutehtävä kurssin ennakkotehtäväksi oli kohdallani onnistunut avaus kurssin aihealueeseen vuoden 1918 tapahtumiin. Luin Antti Tuurin kirjan Kylmien kyytimies intensiivisesti yhden päivän aikana. Tämän jälkeen perehdyin tapahtumiin lukemalla tietoa internetistä ja keskustelemalla aiheesta mieheni kanssa, joka on sotatieteiden maisteri. Tapahtumat vuoden aikana sekä hiukan ennen ja sen jälkeen alkavat hahmottua jonkinlaisena aikajanana mieleeni. Tieto lisää tuskaa –näin sanotaan ja tässä asiassa se todella pitää paikkansa. Eritoten pienten lasten äitinä ahdistun ajatuksesta, kuinka tuon ajan lapset ovat saaneet kestää traumaattisia kauheuksia aivan liian pieninä. Suunnittelijana on kuitenkin tärkeätä tietää ajan tapahtumat ja ottaa vastaan myös negatiiviset tunteet, jotka mieluummin työntäisi pois. Ensimmäisellä luennolla esitellyt muistomerkit olivat vaikuttavia. Suunnittelijan on täytynyt perehtyä pohjamutia myöden muistamisen kohteisiin ja ajanjaksoon, jotakin niinkin näyttävää luodakseen kuin esimerkiksi Maya Linin suunnittelema teos Washingtonissa Vietnamin sodassa kaatuneiden ja kadonneiden muistoksi.

Kuin tilauksesta tällekin kurssille olin Berliinissä elokuussa Aallon avoimen yliopiston käsivarapiirustuksen kurssilla ja vierailin vaikuttavalla Holokaustimuistomerkillä. Kirjoitan tästä enemmän myöhemmin, mutta julkaisen tähän jo ottamani valokuvan aukiolta.

Holokaustin muistomerkki, Berliini